Muottituote Group on vuonna 1973 perustettu perheyritys, joka toimii Suomessa kolmella eri paikkakunnalla. Liiketoiminta jakautuu muottien valmistukseen sekä ruiskuvalun alihankintatuotantoon. Muottituotteella on yli 50 vuoden kokemus ruiskuvalumuottien ja muovituotteiden valmistuksesta. Tuotannossa valmistetaan monipuolisesti muovituotteita, joiden paino vaihtelee grammoista aina 1 kg:aan asti. Laaja konekanta mahdollistaa monipuolisen valmistuksen teknisistä ja valtamuoveista sekä tarjoaa mahdollisuuden koeajaa valmistettuja muotteja.

Joensuun yksikön tuotannosta löytyy tällä hetkellä kaksitoista Fanuc Roboshot -ruiskuvalukonetta, jotka kaikki on automatisoitu Fanuc-teollisuusroboteilla. Ensimmäinen täyssähköinen Roboshot otettiin tuotantoon vuonna 2019. Kone hankittiin käytettynä, ja se on vuodelta 2012. Joensuun alueella on laaja konekanta Fanuc Roboshot -koneista, ja käytetty kone löytyikin samalta paikkakunnalta. Aiemmalla käyttäjällä kone ei enää vastannut muuttuneen tuotannon tarpeita, minkä vuoksi he päätyivät myymään sen. Tiedossa oli, että aiemmalla käyttäjällä kone oli toiminut hyvin, ja sen huoltotarve oli ollut vähäinen. Lisäksi koneiden kompaktin koon ansiosta ne on helppo sijoittaa tuotantoon ja hyödyntää käytettävissä olevat neliöt tehokkaasti.

”Itselläni oli aikaisempaa kokemusta koneiden käytöstä ja niiden toimintavarmuudesta, jonka puolesta suosittelin niitä meidän tuotantoomme. Koneet ovat lisäksi helppokäyttöisiä, mikä sujuvoittaa operaattoreiden työtä ja uuden koneen käyttöönottoa”, taustoittaa ruiskuvalun työnjohtaja Tommi Karvonen.

Vuonna 2020 kysyntä lääketeollisuuden tuotteille kasvoi nopeasti, mikä lisäsi tuotannon kapasiteettitarvetta. Uusia Fanuc Roboshot -ruiskuvalukoneita toimitettiin Joensuun toimipisteelle vuodesta 2020 lähtien. Samalla panostettiin tuotannon automatisointiin, ja koneiden mukana toimitettiin myös Fanuc-teollisuusrobotteja. Tuotannossa oli kova paine lisäkapasiteetille, ja uudet koneet saatiin toimintaan muutamassa viikossa tilauksesta. Lisäksi yrityksen henkilökunta kaikista yksiköistä on osallistunut robottikoulutuksiimme, mikä on tukenut automatisoinnin onnistumista konsernissa.

Täyssähköisen koneen edut ovat näkyneet Muottituotteella myös käytännössä

”Tietysti viime vuosina sähkön ja energian kulutukseen on kiinnitetty paljon huomioita, jonka puolesta Fanucit ovat erityisen hyviä. Niiden energiankulutus on alhaisempi verrattuna hydraulisiin koneisiin. Lisäksi koneissa on ollut todella vähän vikoja. Elinkaari analyysia emme ole vielä tehneet, mutta suurempia vikoja koneissa ei ole ollut. Koneet ovat toimineet erittäin hyvin. Vaikka meilläkin on tuotannossa eri ikäisiä Fanucin koneita, ei laadusta huomaa mitään eroa millä koneella on mitäkin tehty. Kaikki toimivat todella hyvällä toistotarkkuudella koneen iästä riippumatta”, kertoo tuotantojohtaja Jaakko Havurinne.

Uuden koneen hankinnassa täyssähköisyys on Muottituotteelle yksi tärkeimmistä kriteereistä. Lisäksi keskeisiä ominaisuuksia ovat helppokäyttöisyys, käyttövarmuus ja sujuvat huoltopalvelut. Huoltopalvelumme on vastannut koneiden huolloista sekä mahdollisista päivityksistä nopeasti ja joustavasti.

Muita liiketoiminnan kannalta merkittäviä hyötyjä ovat olleet esimerkiksi tuotteiden helppo siirtäminen koneelta toiselle, kun esimerkiksi eri kokoisten ruiskutusyksiköiden vaihtaminen koneiden välillä keskenään on hyvin nopeaa ja ruiskutusyksiköt käyvät hyvin eri kokoluokan koneisiin suoraan. Roboshot-koneilla ajetaan paljon erilaisia materiaaleja ja tuoterepertuaari on laaja, joten koneiden monipuolisuus muovituotteiden valmistuksessa on liiketoiminnan kannalta tärkeää. Muottituote valmistaa tuotteita ja komponentteja muun muassa Vaisalalle, Fiskarsille, Rapalalle sekä Orakselle ja Thermo Fisher Scientificille.

”Tehtaan laajennus Joensuussa valmistuu nyt keväällä, tuoden lisää varastointi- ja tuotantotilaa sekä konekapasiteettia. Olemme tyytyväisiä yhteistyöhön MTC Flextekin kanssa ja heidän Fanuc Roboshot-ruiskuvalukoneisiin. Huoltopalvelun huoltovaste on myös ollut hyvä, joten aiomme jatkaa investointeja näihin koneisiin.”

Tarvitsetko asiantuntevan kumppanin muovituotannon kehittämiseen? Olemme valmiina auttamaan – ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!

Patrik Jensen

Myynti, ruiskuvalukoneet

Patrik Jensén

0400 729 695